Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Valmista suomalaisesta lampaanvillasta

Ostin Sanna Vatasen kirjan BÄÄ, josta puikoille pääsi Suomalaisesta lampaanvillasta oleva lapsen takki. Käytin luonnonmustaa ja vaalean ruskeaa minulla kauan jemmassa ollutta lankaa. Voi kuinka ihanaa olikaan neuloa lampaanrasvaista villa. Sanna Vatasen malleissa on se kiva, että hän rohkaisee siihen, etä niitä sovelletaan. Näin tein minäkin. Tekemäni neule ei ole samanlainen kun kirjan kuvassa. Tämä takki on tehty noin yksi vuotiaan koossa, vaikka ei tässä lähipiirissä nyt ketään ottajaa takille olekaan. Kun kuvasin takkia eilen aamulla, oli maa aika harmaa ja lumesta ei juurikaan ollut tietoa. Lapsen takki  Sanna Vatanen, kirjasta BÄÄ koko 98 cm Lankana suomalainen lampaan villa luonnonmusta, menekki 65 grammaa vaalea ruskea, menekki 65 grammaa Puikot: 4 mm Nyt olen langanostolakossa ja se on kyllä ihan välttämätön. Olen käyttänyt aikaa siihen, että olen inventoinut lankojani. Vielä en kaikkia ole saanut taulukkoon, mutta luku näyttää täl

YouTubessa jakso 26

Valmiina FreeFalling huivi , jonka neuloin Talvi Knitsin ohjeella Mehukekkereiden Veeran #jämätammikuun innoittamana. Tykkään hurjan paljon ja yhteensa 122 grammaa jämälankoja sain tuubiin uppoamaan. Tuubi on ollut kovassa käytössä. Puikoilla on pipo, jossa on mallipohjana Dropsin ohje , joka ei kuitenkaan pipoa neuloessa ollut käsillä. Aloitettu lapsen neule kirjasta BÄÄ, jota Mehukekkereiden Veera esittelee omassa joulukuun blogipostauksessaan . Tällasia asioita viimeisimmässä YouTube jaksossa. Nyt meillä on käytössä verkko joka lataa vähän nopeammin, joten ei tarvitse koko yötä näitä latailla YouTuben maailmaa.

Hetkiä Heimolasta YouTube kanavan jakso 25

Vuoden ensimmäinen, YouTube kanavalla oleva, video on julkaistu tänään. Valmiita neuleita onkin aikamoinen määrä. Tässä joitakin videolla näkyvistä. Kuopus sai Henna-lapaset Puikkomaisterin lapaskirjan ohjetta mukaillen,  lankana Dropsin Fabel ja menekki oli 40 grammaa.  Puikkokoko oli kakkonen, jotta sain tarpeeksi tiukat. Nyt taas puhelimen kanssa liikkua, ilman lapasten kädestä ottoa. Käteni kiukutteli kun virkkasin kalevala Calin lappusia, peittoa niistä ei tule, nyt on ensimmäinen tyyny valmiina, lappuja on vielä muutamaan tyynyyn. Mistähän saisin napakoita sisustustyynyjä kooltaan 50x50 cm? Veera Välimäen mallilla Kuvastin neulotut sukka Finlandia sukat olivat malli josta tykkäsin kovasti. Tässäkin jo pidin kiinni siitä, että enää ostanut uutta lankaa, vaan käytin varastossa olevaa lankaa. Ties kuinka kauan olenkin tätä lankaa marinoinut. Nyt se on saanut arvoisensa sijainnin. Siipi-neule on Saara Toikan kirjasta Neuleita ihan itselleni

Muutto vuodatuksesta

Tervetuloa uuteen Heimolaan! Pitkään on ollut mielessä, muutto pois Vuodatuksesta ja täällä nyt ollaan ja opetellaan bloggerin käyttöä, blogipalvelimena. Vuodatus ei enää ole pitkään aikaan toiminut niin kuin olisin halunnut ja nyt oli aika lähteä. Olet siis tullut seijap:n neuleblogiin. Toivottavasti vanhan blogin   lukijatkin löytävät tiensä tänne. Blogin lisäksi minut löytää instagramista ja omalla nimelläni olevalta YouTube kanavalta , jossa päivittyy neuleaiheinen videopodcastini nimeltään Hetkiä Heimolasta. Vuosi on vaihtunut osaltani flunssaisena. Toivottavasti se tästä kääntyy parempaan päin. Uudet aloitetut käsityöt tämän vuoden puolella ovat Saara Toikan suunnittelema Siipi-neule , kirjasta Neuleita  ja eilen puikoille päässyt kuvassa oleva Susanna Winterin Free Falling tuubi huivi . Free Falling on osa Mehukkekkereiden Veeran kässävuoden 2018 haastetta. Tammikuun haasteena on #jämätammikuu. Tervetuloa matkaan, jätä kommenttia ja vinkkaa mitä toivot tältä käsit