Siirry pääsisältöön

Hetkiä Heimolasta YouTube kanavan jakso 25





Vuoden ensimmäinen, YouTube kanavalla oleva, video on julkaistu tänään. Valmiita neuleita onkin aikamoinen määrä. Tässä joitakin videolla näkyvistä.



Kuopus sai Henna-lapaset Puikkomaisterin lapaskirjan ohjetta mukaillen, lankana Dropsin Fabel ja menekki oli 40 grammaa. 
Puikkokoko oli kakkonen, jotta sain tarpeeksi tiukat. Nyt taas puhelimen kanssa liikkua, ilman lapasten kädestä ottoa.



Käteni kiukutteli kun virkkasin kalevala Calin lappusia, peittoa niistä ei tule, nyt on ensimmäinen tyyny valmiina, lappuja on vielä muutamaan tyynyyn. Mistähän saisin napakoita sisustustyynyjä kooltaan 50x50 cm?


Veera Välimäen mallilla Kuvastin neulotut sukka Finlandia sukat olivat malli josta tykkäsin kovasti. Tässäkin jo pidin kiinni siitä, että enää ostanut uutta lankaa, vaan käytin varastossa olevaa lankaa. Ties kuinka kauan olenkin tätä lankaa marinoinut. Nyt se on saanut arvoisensa sijainnin.



Siipi-neule on Saara Toikan kirjasta Neuleita ihan itselleni neulottu. Tykkään tosi paljon. Lankaa tähän unelman kevyeen puseroon meni vain 149 grammaa.


Jämälanka projektini on kuvassa vielä kesken. Tällä hetkellä se on jo viimeistelty ja kuivumassa viimeistelyn jälkeen. Luulen että siitä tuli aika ihana.


Vuosikertalankaa noin seitsemän vuoden takaa pääsi myös puikoille. Neulon puseroa aivan uudella saumattomalla tekniikalla. Saapa nähdä mitä tästä tulee.

Tällä hetkellä puikoilla on myös pipo, sillä huomasin pakkasten tullen, että eihän minulla ole yhtään käyttökelpoista (itse neulottua) pipoa näille keleille.

Maanantain terveisin seijap

Kommentit

  1. Jollei tullutkaan peittoa, tulihan upea tyyny kuitenkin.
    Tervetuloa Seija bloggerin puolelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sinikka, taitaa tulla vielä toinenkin samoilla väreillä oleva tyyny.

      Poista
  2. Kiva kun säkin siirryit tänne blogspotiin. Mäkin alkuun tappelin vastaan, mutta kun se vuodatus on mitä on, niin siirryin jokunen vuosi sitten tänne. Tuo Siipi-neule on tosi kiva! Ja tyyny on myös kaunis. Mä en ole tehnyt palaakaan tuota Kalevalaa... Hyvää alkanutta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Susi,
      Tykkään hurjasti Siivestä, se on kevyt mutta sitä lämmin. Ollaan kohta samassa reissussa, eikös vaan?

      Poista
    2. Ja se istuu sun päällä tosi nätisti, on kuin tehty sulle, no itsehän sä oot sen tehnyt itsellesi, niin kuinka se nyt voisi vikaan mennäkään :)
      Ollaan joo kohta samassa reissussa :D

      Poista
  3. No nyt löytyi archive. On vaan minusta vähän hankalasti saavutettavissa. Muuten se on ihan hyvä. Lukijan on helpompi seurata oman luku - urakkansa etenemistä, kun tietää, missä archive on.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti